Bukit Kutu - treenausta Mount Kinabalua varten

Olemme Pasin kanssa menossa  Mount Kinabalun vaellukselle kesäkuussa. Vaellusta varten harjoittelemme lyhyempiä päiväretkiä Malesiassa, ja itse asiassa mukaan treeniohjelmaan mahtuu toivottavasti myös Grand Canyonin reissu Yhdysvalloissa toukokuussa hyppyreissun yhteydessä. Treeniohjelmaksi olemme suunnitelleet pidemmillä vaelluksilla käymistä parin kuukauden aikana ennen aiottua Kinabalu-vaellusta. Treenaaminen on hyvä idea siksikin, että voi harjoitella optimia vesi- ja eväsmäärän kantamista sekä testata vaellusrepun soveltuvuutta itse koitosta varten. Kyllähän Kinabalu kuulemma harjoittelemattakin menee, mutta ainakin tämä on hyvä tapa saada yleiskuntoa kohoamaan. 

Olemme käyneet mm. Gunung Datukilla kaksi kertaa, Bukit Brogalla, Pine Tree Traililla (Bukit Fraser), ja nyt oli vihdoin vuorossa Bukit Kutu. Seuraavana ohjelmassa on todennäköisesti Gunung Nuang, jota kutsutaan leikillisesti testivuoreksi. "Kuinka monta tuntia Gunungin vaellukseen meni" on kuulemma vaelluskunnon mitta malesialaisten trekkaajien keskuudessa. 

Bukit Kutu on helposti löydettävissä. Google mapsista löytyy ihan ko. nimellä paikka, ja jos osaat ajaa Bukit Fraserille, Bukit Kutun lähtöpiste löytyy matkan varrelta heti patojärvialueen (tie 55) viimeisen sillan jälkeen oikealla, parin kilometrin matkan päässä asfaltoitua pikkutietä. Käänny T-risteyksestä oikealle ja aja niin pitkälle kun tietä riittää, tie muuttuu soratieksi ja päätyy pienelle parkkialueelle, jonka toisessa päässä on reitin ensimmäinen silta ylitettäväksi. 

Kuivuneen patojärven maisemaa

Bukit Kutun vaellusreitti on mielenkiintoinen, sillä siinä on kolme joen ylitystä sekä kolme pienemmän puron ylitystä. Reitti on yhteen suuntaan 6,5 km pitkä mutta se ei ole kovin jyrkkä - kyllä, syke nousee jyrkimmässä osuudessa ihan riittävästi - verrattuna vaikka Gunung Datukiin. Polku on kapea ja täynnä liukkaita lehtiä. Matkalla on myös paljon kaatuneiden bambujen alituksia, joten kädet voivat vähän likaantua. 

Toisen ja kolmannen joen ylityksessä piti ottaa kengät pois. Paluussa emme enää vaivautuneet, koska kengät olivat jo valmiiksi litimärät paluumatkalla alkaneen sateen takia.

Bukit Kutulla kerrottiin olevan iilimatoja. Arvelimme, että niistä ei ole vaivaa kuivan kauden takia. Näimme yhden tepastelevan Mirkan lahkeessa, mutta se sai äkkilähdön tuossa tuokiossa. Mitä ilmeisemmin alueella ei ollut satanut tarpeeksi, vaikka maa olikin monilta paikoin kostea, koska metsä oli yhtä suurta savusaunaa. Ei siinä mitään, jos tykkää palaneen bambun tuoksusta, mutta mielestäni haju oli hieman etova. Pieniä palonalkuja oli siellä täällä ja jouduimme jopa alittamaan valtavan puunrungon, joka hohkasi kuumana ja tiputti lämmintä tuhkaa päälle. Värimaailmaltaan mustan ja keltaisen metsän sekoitus oli kyllä valtavan hieno. 

Palanutta metsää

Tällä vaellusreitillä oli yllättävän paljon ampiaisia. Henkilökohtaisesti en ole niiden ylin ystävä, joten levähdysajat jäivät lyhyiksi pelkästään sen takia, etten kerta kaikkiaan kestänyt olla paikallaan ampiaisten pörrätessä ympärillä. Siedätyshoitoa, joku voisi sanoa. Mäen huipulle johtaneet tikkaat olivat täynnä valtavan isoja ampiaisia, joten meidän retkiseurueemme päätti tyytyä ottamaan valokuvat alemmalta tasolta. Taivas oli juuri mennyt pilveen, joten kauniit maisemat jäivät joka tapauksessa näkemättä. Korkeutta Bukit Kutulla oli lähes 1100 metriä. 

 Bukit Kutu - lähes valloitettu!

Kuulimme paikallisilta kanssavaeltajilta, että mäelle oli aikoinaan johtanut tie, joka oli nyt jo viidakon peitossa. Hieman alempana, n. 10 minuutin kävelymatkan päässä huipusta oli nimittäin sanatorio, tai sen rauniot. Totesimme, että meillä on aikaa vielä käydä tsekkaamassa paikka ja kaunistahan siellä oli, ampiaiset vain edelleenkin vaivasivat (ainakin minua). 

Sanatorio 

Paluumatka sujui yllättävän kitkattomasti, vaikka kukin meidän kolmihenkisestä seurueesta vuorollaan liukasteli alamäessä. Koko vaelluksen kesto oli 7,5 tuntia. Vaelluksen jälkeen voi käydä peseytymässä parkkialueen viereisessä joessa. Parkkialueella ei ole saniteettitiloja, lähimmät löytyvät Kuala Kubu Bharusta. 

Bambuja vaellusreitillä

Vaellusreitti oli mielestäni mielenkiintoisin tähän mennessä tehdyistä retkistä, johtuen joen ylityksistä, bambumetsästä ja palaneen metsän luomasta väriloistosta. Maisemat eivät valitettavasti olleet kovin kummoiset, tuskin koskaan ne viidakkovaelluksella sitä ovatkaan. Kirkkaalla ilmalla pitäisi hyvin nähdä huipulta patojärvelle. Vaellusreitti on merkitty paikka paikoin melko huonosti, joten kannattaa ottaa jonkin reittiblogin ohjeet mukaan. Meillä oli ohjeiden lisäksi käytössä wikiloc, josta Pasi oli ladannut vaellusreitin, johon kännykän gps vertasi ja antoi vinkkiä olimmeko oikealla reitillä. Ja olimmehan me!

Teksti: Merja Takala
Kuvat: Pasi Takala

P.S. Jutun julkaisuhetkellä olimme käyneet jo Gunung Nuangilla. Haastava, reilu 11 tunnin vaellus (21 km), jota varten oli kyllä hyvä vähän treenatakin.