Tietoa yhdistyksestä

Malesian suomalaisyhdistys on perustettu 1996. Toiminta on täysin vapaaehtoisuuteen perustuvaa. Yhdistys on voittoatavoittelematon, ja sen toiminta rahoitetaan jäsen- ja kannatusmaksuilla. Suomalaisyhdistyksen hallitus valitaan vuosittain tammikuussa. Hallituksen toimikausi on yksi vuosi. Yhdistyksen jäseniksi voi liittyä kuka tahansa suomalainen tai suomalaisuudesta kiinnostunut. Vaikka yhdistyksen toiminta on keskittynyt Kuala Lumpuriin, jäseniä löytyy ympäri Malesiaa.

Yhdistyksen toiminta pyrkii pitämään suomalaisuutta yllä vieraassa kulttuurissa sekä järjestämään erilaisia tapahtumia mm. juhlapyhien merkeissä. Lisäksi yhdistys lahjoittaa vuosittain hyväntekeväisyyteen, esim. paikallisille kouluille tai orpokodeille.

Yhdistyksellä ei ole omaa toimitilaa, vaan toiminta pyritään järjestämään jäsenistön osoittamissa tiloissa. Yhdistys julkaisee Aasian Tulevaisuus (Aatu)-lehteä n. viisi kertaa vuodessa. Yhdistyksen tiedotus tapahtuu pääosin netin välityksellä. Yhdistys järjestää kuukausittain erilaista toimintaa, kuten leikkiryhmiä lapsille, pubi-iltoja ja aamukahvit. Lisäksi vuoden aikana on muita vierailuita ja tapahtumia, kuten kesäjuhlat, rapujuhlat, pikkujoulut ja adventtikirkko yhdessä Suomen suurlähetystön kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti